Varhaislapsuuteni joulut vietin Vihtaniemessä isovanhempieni suurperheessä. Sota-aika toi myös jo omilleen muuttaneet lapset sinne. Vuodesta 1946 vuoteen 1982 saakka vietin Jouhtikylän Tupaniemessä vanhempieni seurassa. Sinne saavuin vielä omasta kodistani yhtä joulua lukuun ottamatta. Siellä odottivat vanhempani, kodin lämpö ja ymmärrys, äidin valmistamat joulupaisti, laatikot ja tortut. Ja kaikki upeat, yllättävät käsin tehdyt lahjat, joista saan iloa ja lämpöä vieläkin. Mitä minä, maailmalle lähtenyt, pystyin antamaan? Eivät he niitä kalliita lahjoja odottaneet vaan sitä, että istun isän ostaman harmonin ääreen ja laulan taas ne kaikki kauniit joululaulut. Sitten
vuoteen 2006 saakka vietin joulut äidin kanssa Konneveden kirkonkylässä omistamassamme rivitalokaksiossa kaikkien palveluiden lähellä. Mutta sielläkin joulu valmistettiin itse kaupasta ostetuista tarvikkeista. Varasin töistäkin lomaa siten, että olin valmis lähtemään kun äiti tiedusteli: "Koskas sinä tulet joulua laittamaan? Minä ostin jo lantut." Kyllä äitini arvosti helppoakin elämää, mutta kaipasi kuitenkin lapsuutensa jouluja. Hänen kirjoituksensa voit lukea klikkaamalla linkkiä: Joulun aika 1910-luvulla.

Alla öljyvärimaalaukseni Tie Jouhtikylälle ja Tupaniemi.

Rautalammin tieltä oli 3 km Tupaniemeen synkän asumattoman metsän läpi, kuvan tienmutkasta vielä 0,5 km. Pimeänä aikana avara Jouhtijärvi kajasteli, auringonlasku, Tupaniemi ja muut rantamökit valaisivat osaltaan taivaanrannan.