Isäni Kalle Nyyssönen kuului Nyyssösten suureen sukuun.

Nyyssösten Sukuseura on aktiivisesti toimiva sukuseura. Näin ei kuitenkaan ollut vielä isäni eläessä. Hän tiesi hyvin vähän suvustaan. Voisi sanoa, että hän syntyessään kuului suvun vähäisiin edustajiin ja etääntyi suvustaan kokonaan. Olin iloisesti yllättynyt, kun Nyyssösten suku löysi minut vuonna 2008 lähettämällä tiedotteen erikoisnumeron Arvoisa Nyyssösten sukuun kuuluva!

Liityin heti seuran jäseneksi ja tilasin sen julkaisemia tuotteita: Nyyssösten Suku I -kirjan, Nyyssösten sukuseuran vaakunalla varustetun standaarin (kuvassa), Nyyssösten sukuseuran vaakunalla varustetun lippiksen ja pikeepuseron.

Perhevalokuva on otettu vuonna 1946 Suonenjoen kuvaamossa. Kalle-isä oli tällöin 49-vuotias, Lyyli-äiti (o.s. Hämäläinen) 35-vuotias ja minä Toini 5-vuotias.

Kirjoittamani kertomus on luettavissa klikkaamalla seuraavaa linkkiä: Isäni Kalle Nyyssönen.

Äitini kirjoitti heidän tarinansa ja sota-ajasta. Se on luettavissa klikkaamalla linkkiä: Kalle ja Lyyli.

Lipas on yhtä vanha kuin minäkin. Se on ensimmäinen saamani joululahja, vuonna 1941. Isän valmistama rintamalla siellä jossakin! Upeaa työtä! Erinomaisessa kunnossa, vain kannen nurkista ovat pienet tummat koristepuupalat irronneet. Liimaukset ovat kestäneet, lakkaus on säilynyt, samoin lehtikullasta leikatut nimikirjaimet T N. Saranat on tehty rintamalla käsin jostakin hyvin kestävästä metallista. Ne ovat kestäneet tähän saakka. Lipas on makuuhuoneeni peilipöydällä jatkuvassa päivittäisessä käytössä. Oheinen kuva on otettu pöydältä, takaosa näkyy kuvana peilistä.